perjantai 25. toukokuuta 2012

Universal Studios


Aamulla heräsimme aikaisin, kävimme hostellin tarjoamalla aamupalalla ja lähdimme köröttelemään kohti enkelten kaupunkia. Tämän päivän aktiviteetti oli hurvittelu Universal Studiolla. Olimme ostaneet pysäköinti- ja sisäänpääsyliput etukäteen. Näin ne tulivat halvemmiksi ja lisäksi sisäänpääsy onnistui nopeammin, kun ei tarvinnut jonotella. Olimme ostaneet Front Of Line- liput, jotka oikeuttivat hyppäämään jonon ohi. Hintaa näillä lipuilla oli toki enemmän, mutta koimme ne erittäin hyödyllisiksi. Jonot olivat nimittäin kaikkialle ihan älyttömän pitkät, emme olisi ehtineet kaikkialle ilman niitä! Tämä satsaus oli mielestämme todellakin sen arvoista.



Back to the Future

Päivän aikana kiersimme kaikki alueen laitteet, kierrokset ja esitykset. Een lemppariksi nousi Simpson-vuoristorata ja Peen mieleen oli uutuus laite Transformers, kuin myös Mummy ja Terminator 2. Oli myös jännittävää nähdä studioalueen lavasteisiin ja kyllähän sieltä tuttuja paikkoja tulikin bongailtua! Ken tunnistaa?
Psycho
Desperate Housewives

Ruokailun suoritimme periamerikkalaisessa pizzapaikassa, jonka pepperonislaissit kaikessa juustoisuudessaan maistuivat aika herkuilta. Hieman ennen paikan sulkeutumista lähdimme alueelta pois, ja kävimme pikaisesti pyörähtämässä viereisellä ”ostoskadulla”. Löysimme sieltä Hard Rock Cafen, josta saimme ostettua Peen veljelle vakioksi tulleen tuliaisen ja lisäksi Ee bongasi YoughurtLandin. Kokeilimme ensimmäisen kerran  kyseistä paikallista herkkua ja voi että se olikin hyvää. Tämä jenkkien ”jäinenjugurtti” on mielestämme kuitenkin enemmän suomalaisen pehmiksen tyylistä kuin jugurttia. Kivointa oli, että purkkiin sai itse valita mitä monista eri mauista ottaa. Tämän jälkeen halutessaan voi makuelämystä vielä kasvattaa ja latoa jugurttien päälle erilaisia namuja, hedelmiä tai strösseleitä. Pee oli sitä mieltä, että nämä tulevat vielä niiiin lihottamaan meitä reissun aikana.


Iltaa vasten lähdimme ajelemaan kohti seuraavaa yöpaikkaamme. Olimme päätyneet Super 8 –hostelliketjun paikkaan Torrancessa. Torrance on oma itsenäinen kaupunki, joka on kiinni Los Angelesissa. Kaupungin muuttumista ei edes huomaa kun moottoritietä pitkin kulkee. 






Päädyimme tähän  paikkaan siitä syystä, se oli edullinen ja alue jossa hostelli sijaitsee on turvallinen ja rauhaisa. Lisäksi paikalla ei ollut niin väliä, kun autolla kuitenkin ollaan liikkeellä.

 
Kävimme nopeasti vielä syöttämässä Peen japanilaisessa pikaravintolassa, jonka ruoka oli pettymys, mutta maha tuli täytettyä, joka oli pääasia. Sitten olikin nukkumisen vuoro.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti