Aamulla heräsimme niin, että ehdimme American Museum of Natural History -museoon heti sen avauduttua, näin säästyimme pitkiltä jonoilta. Aamuinen lintu madon nappaa ja näin myös kävi, hyvin pienen jonottelun jälkeen olimme museon sisällä ja luonnontieteiden ihmettely saattoi alkaa. Pee tietenkin aloitti kierroksensa keräämällä yhden litistetyn pennyn lisää.
Alkuun kiertelimme tovin jos toisenkin avaruusaiheisessa näyttelyssä, sillä sisään pääsyymme kuului yksi esitys museossa ja meille valikoitui planetaario. Tällä tapaa varmistimme, että varmasti löydämme perille ajoissa.
Esityksen jälkeen jatkoimme kiertelyä ja katsottavaa löytyi kyllä niin paljon, että useampi päivä tässä museossa oli tarpeen. Museossa oli paljon koululaisia vierailulla ja pohdimmekin useamman kerran ääneen, että miten hienoa olisi ollutkaan jos omana kouluaikana olisi tälläiseen päässyt ihmettelemään. Olisi koulun käynti ollut aika mielekästä, sen verran opettavainen museo.
Jossain vaiheessa huomasimme, että päivä oli hurahtanut kauheta vauhtia ja lähdimme kiireen vilkkaan etsimään näyttelyä, joka meitä kiinnosti eniten: dinosauruksia.
Ne löytyivätkin ylimmäisestä kerroksesta muiden sukupuuttoon kuolleiden eläinten luurankojen kanssa. Oli aika jännää ja kamerastamme löytyy nyt melkoinen määrä kuvia erilaisista luurangoista. Ylhäällä tyylinäyte Tyrannosaurus Rexistä.
Syy miksi meille tuli niin hoppu, oli se että meillä oli seuraava meno klo 17.00. Hyppäsimmekin museon alapuolella kulkevaan metroon ja matkasimme Brooklyniin. Pee kun harrastelee oluita ja hän selvitti, että Brooklyn Brewery järjestää päivittäin pienille ryhmille tutustumisia panimoonsa, niin olihan sinne pakko mennä. Näin ollen kokoonnuimme panimon eteen ja tasan jälkeen meidät päästettiin panimon tiloihin. Alkuun kuulimme hieman panimon historiikkia ja sitten pääsimme parhaaseen vaiheeseen; maistelemaan erilaisia olusia.
Oluista kerrottiin niitä maistellessa ja halutessaan sai esittää kysymyksiä Hauska yhteensattuma oli, että 25 hengen ryhmä melkein kolmannes oli pohjoismaalaisia. Meidän lisäksi oli toinen suomalainen pariskunta, yksi norjalainen seurue ja ruotsalainen pari. Kierroksen järjestäjä oli ihmeissään, että kuinka me kaikki oltiin sinne eksytty. Normaalisti ilmeisesti kävijät ovat pääasiassa jenkkejä.
Maistelun jälkeen pääsimme vielä kurkkaamaan ihan panimon tiloihin nopeasti. Pee oli innoissaan ja kuvasi varmaan paikan joka kolkan. Kierroksen jälkeen pääsimme maistelemaan vielä lisää oluita omakustantaisesti (aikaisemmat maistelut kuuluivat siis paketin hintaan). Niinpä me vielä paria olutta kokeilimme, kunnes huomasimme, että kello tikittää taas siihen malliin, että seuraavan paikkaan oli matkattava.
Ennen reissuun lähtöämme meille selvisi, että Een muutama ystävä on tulossa New Yorkiin samaan aikaan kuin me ja olimme sopineet treffit. Ystäviemme hotelli sijaitsi Brooklynissa ja koska olimme itsekin siellä panimokierroksen seurauksena, päätimme tavata siellä. Pee oli innostunut San Fransiscon jälkeen, että haluaisi käydä Brooklynissa sijaitsevassa ravintolassa, joka myös oli Crave-ohjelmassa. Täältä nimittäin pitäisi saada amerikan parasta pitsaa. Pee söikin tämän "parhaan pitsan" ja kieltämättä se oli aika maukasta.
Ruokailun jälkeen päätimme käydä vielä yksillä drinkeillä lähistöllä ja pienen tuokion jälkeen tiemme erkani ystävistämme. Me matkasimme takaisin Manhattanille ja syvemmälle Brooklyniin.
Hotellilla emme juuri mitään muuta enää jaksaneet kuin pisut ja pesut, sitten unta palloon. Nimittäin tiedossa oli, että reissumme kiireisimmät päivät olivat vasta edessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti